Ajankohtaista
Julkaisemme täällä Solaris-lomien ajankohtaisia uutisia ja tiedotteita. Kerromme muiden muassa lomahaun alkamisesta sekä tuettujen lomien tuloksista ja vaikuttavuudesta.
-
Lomahaku, Loman hakijoille, Tiedotteet, Yleinen
Vuoden 2026 lomahaku on viimein auki
Pitkän odotuksen jälkeen Solaris-lomien kesän, syksyn ja joulun tuettujen lomien haku lapsiperheille ja aikuisille on auki. Avustusleikkausten vuoksi sekä aikuisten lomia, että lapsiperhelomia on nyt haussa aikaisempaa vähemmän. Lomatoiminnan rahoitus valitettavasti päättyy kokonaan vuoden 2026 loppuun, eli nyt on viimeinen mahdollisuus hakea tuettua lomaa. Kuten ennenkin, lomavalinnoissa noudatetaan kolmen vuoden karenssia, ja ensikertalaiset saavat etua.…

-
Tiedotteet, Yleinen
STEA-avustus on arvioitava uudelleen
Vetoamme siihen, että sosiaali- ja terveysministeriö arvioi sosiaalisen lomatoiminnan merkityksen uudelleen ja peruu lomatoiminnan alasajon avustuspäätöksessä.

-
Tiedotteet, Yleinen
Tuettujen lomien rahoitus aiotaan lopettaa
Suomalaiset lomajärjestöt saivat keskiviikkona tiedon, että tuettujen lomien rahoitus päättyy vuoden 2026 jälkeen. Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus STEA tiedotti 10.12., että avustusta ehdotetaan myönnettäväksi sosiaalisen lomatoiminnan hallittuun alasajoon lukuun ottamatta lasten leirimuotoista toimintaa. – Tieto toiminnan alasajosta tuli meille suurena yllätyksenä, vaikka osasimme odottaa uusia avustusleikkauksia, kertoo Solaris-lomien toiminnanjohtaja Aino Majava. Avustusehdotukseen sisältyi tieto, että…

-
Tiedotteet, Yleinen
Vuoden 2025 lomahaku on päättynyt
Solaris-lomien haku on päättynyt tältä vuodelta. Tuettua lomaa haki meidän kautta vajaa 22 000 ihmistä, ja pystymme myöntämään lomatuen noin 6 500 hengelle. Aikuisten hakijoiden joukko pieneni, koska heille oli tarjolla vain murto-osa aikaisemmasta lomien määrästä. Lapsiperheet hakivat tuettuja lomia lähes yhtä paljon, kuin viime vuonna. Aikuisten joululomia oli tarjolla useita, ja niihin tuli yli tuplasti…

-
Tiedotteet, Yleinen
60 vuotta Solaris-lomia
Sosiaalisen lomatoiminnan juuret ulottuvat Suomessa sotien väliseen aikaan. Työntekijöiden vuosiloman mahdollistanut laki tuli voimaan vuonna 1939, ja vähävaraisten äitien ja perheiden jaksamista haluttiin tukea lomajaksoilla. Ihmiset hakivat tuettuja lomia järjestöjen kautta, jotka perustivat 1950-luvun puolivälissä Raha-automaattiyhdistyksen (RAY) rahoittamaan toimintaa. Tuetut lomat ovat sittemmin vakiintuneet osaksi suomalaista hyvinvointia. Ne ovat tyypillisesti viiden vuorokauden mittaisia täysihoitolomia, jotka…

-
Järjestöille, Tiedotteet, Yleinen
Leikkaukset vievät loman pienituloisilta lapsilta
Tuetut lomat ovat elintärkeitä pienituloisille perheille, joiden rahat eivät muuten riitä lomaan kodin ulkopuolella. Viiden vuorokauden mittaisella täysihoitolomalla perhe saa levätä, viettää aikaa yhdessä ja osallistua ohjattuun toimintaan. Yhteinen lomamatka on perheelle kokemus, joka kantaa pitkään arjessa. Tuetut lomat ovat matalan kynnyksen ehkäisevää työtä, jota on tehty yli 70 vuotta. Sosiaali- ja terveysministeriö on arvioinut…

-
Tiedotteet, Tulokset, Yleinen
Lomajärjestöjen työtä seurataan tarkkaan
Julkisuuteen nousee aika ajoin keskustelua siitä, että STEA-avustuksen saajia ei valvota riittävästi. Väärinkäytöksiäkin on tullut ilmi satojen avustuksensaajien joukossa. Miten tällaista voi tapahtua, pohditaan hyvällä syyllä. Valvonnan puutteesta sen ei pitäisi johtua! Avataan asiaa lomajärjestöjen näkökulmasta. Vuosittaiset selvitykset rahoittajalle Sote-järjestöt toimittavat joka vuosi STEAlle selvityksen toiminnasta ja sen tuloksellisuudesta. Alle prosentti kaikista tarkastelluista järjestöistä sai…

-
Järjestöille, Tiedotteet, Yleinen
Ei ryhmälomia yhdistyksille 2026
Solaris-lomat ei järjestä vuonna 2026 lomia ryhmälomia yhdistyksille. Lomajärjestöjen vuoden 2025 STEA-avustuksista leikattiin 36 %. Solaris-lomien leikkaus oli yli miljoona euroa. Se kohdistui aikuisten lomiin, koska rahoittaja ei sallinut lapsiperhelomista säästämistä. Vuodelle 2025 suunnitellut aikuisten ryhmälomat jouduttiin perumaan. Vuoden 2026 avustuksen määrä ja sen linjaukset eivät ole tiedossa. Tiedämme kuitenkin sen, että sote-alan järjestöjen määrärahoihin…
