Ajankohtaista
Julkaisemme täällä Solaris-lomien ajankohtaisia uutisia ja tiedotteita. Kerromme muiden muassa lomahaun alkamisesta sekä tuettujen lomien vaikuttavuudesta.
-
Yleinen
Tuhansien perheiden tuettu loma vaarassa avustusleikkausten myötä
Lomajärjestöjen toiminta on vaarassa. Valtiovarainministeriön tuoreessa esityksessä sosiaali- ja terveysjärjestöiltä aiotaan ensi vuonna leikata peräti 127 miljoonaa euroa. Tämä on kolmannes rahoituksesta, jolla sote-järjestöt tekevät työtä heikoimmassa asemassa olevien ja muutoin apua ja tukea tarvitsevien ihmisten parissa. Tuettu lomatoiminta tarjoaa mahdollisuuden lomaan kodin ulkopuolella sellaisille perheille ja aikuisille, joilla ei olisi siihen muuten mahdollisuutta. Viisi lomajärjestöä käsittelee…
-
Yleinen
Vuoden 2020 uudet lomat haettavissa
Solariksen lomakalenteriin painettujen lomien lisäksi vuonna 2020 järjestetään seuraavat lomat. Hakuaika kullekin lomajaksolle päättyy 3kk ennen loman alkua, lapsiperhelomien hakuaika päättyy 2.8. Uudet lomat löytyvät nettisivuilta lomateemat-kohdasta. Voit myös ladata uudet lomat tästä. Voimassa olevaan lomahakemukseen voi päivittää uusia lomatoiveita ottamalla yhteyttä Solaris-lomiin. Lisätietoa ja hakulomakkeita saa sähköpostilla solaris@solaris-lomat.fi tai soittamalla palvelunumeroon 0600 418 200 klo…
-
Yleinen
Tutkimus: tuettu loma voi olla käänteentekevä
Lapsiperheiden tuetun lomatoiminnan vaikutukset näkyvät pitkällä aikavälillä perheiden hyvinvoinnissa ja terveydessä. Vaikeassa elämäntilanteessa elävät perheet hyötyvät tuetusta lomasta, havaittiin Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) ja Solaris-lomat ry:n tuoreessa tutkimuksessa Lomalle yhdenvertaisuuteen: Lomatoiminnan osallisuusvaikutusten arviointi (Mäntylä, Erika 2020). Tulos on kiinnostava, koska työssäkäyvillä loman terveys- ja hyvinvointivaikutusten on havaittu aiemmissa tutkimuksissa hiipuvan jo viikossa. Tutkimuksen perusteella lomalla…
-
Yleinen
Lapsiperhelomat käynnistyvät heinäkuussa
Lomajärjestöt käynnistävät tuetut lomat tauon jälkeen 28.6. alkaen. Yli 70-vuotiaiden tuettuja lomia ei kuitenkaan järjestetä kesälomakaudella 2020 koronaepidemian vuoksi. Tuetut lomat myönnetään hakemuksesta taloudellisin, sosiaalisin ja terveydellisin perustein. Lomilla on täysihoito ja niillä järjestetään kohderyhmän, kuten lapsiperheiden, arjessa selviytymistä tukevaa ohjelmaa. Tuetun loman tarjoama mahdollisuus virkistyä kodin ulkopuolella ja saada vertaistukea on tärkeää myös näissä…
-
Yleinen
Tuettuja lomia ei järjestetä vielä kesäkuussa
Tuettuja lomia ei järjestetä kesäkuun aikana ennen 28.6.2020. Päätös on lomajärjestöjen yhteinen ja se perustuu tämänhetkiseen tietoon. Jo aiemmin peruttiin maalis-, huhti- ja toukokuun 2020 tuetut lomat koronaepidemian vuoksi. Lomajärjestöt seuraavat tarkkaan tilannetta ja päivittyviä viranomaisohjeita. Ihmisten terveys ja turvallisuus ovat etusijalla sosiaalisessa lomatoiminnassa. Haku kesän 2020 tuetuille lomille on päättynyt, mutta valintoja ei ole…
-
Yleinen
Ohjeita loma-asiakkaille poikkeustilanteessa
Lomajärjestöt ovat päättäneet keskeyttää tuetut lomat koronaepidemian hillitsemiseksi. Päätös noudattaa viranomaisten linjauksia. Kaikki maalis-, huhti- ja toukokuun 2020 tuetut Solaris-lomat on siten peruttu. Ne pyritään kuitenkin järjestämään myöhemmin. Solaris-lomat on yhteydessä kaikkiin asiakkaisiin, joiden loma peruuntuu. Asiakkaiden maksamat omavastuut palautetaan kokonaisuudessaan perutuista lomista. Pyydämme ilmoittamaan sitä varten meille omavastuun maksajan nimen ja tilinumeron, ilmoittaa voi…
-
Yleinen
Tuetut lomat keskeytetään toukokuun 2020 loppuun saakka
Lomajärjestöt ovat päättäneet keskeyttää tuetut lomat koronaepidemian hillitsemiseksi. Päätös noudattaa viranomaisten linjauksia. Maalis-, huhti- ja toukokuun 2020 tuetut lomat perutaan ja ne pyritään järjestämään myöhempänä ajankohtana. Käynnissä olevia lomia ei kuitenkaan keskeytetä. Lomajärjestöt ovat suoraan yhteydessä asiakkaisiin, joiden loma peruuntuu. Asiakkaiden maksamat omavastuut palautetaan peruttavista lomista. Ne, joille myönnetty tuettu loma peruuntuu, voivat esittää uusia…
-
Yleinen
Sosiaalinen lomatoiminta sai eduskunnassa tukea
– Lomahakemuksista paljastuu Suomi, josta eduskunnassa paljon puhutaan, sanoo vasemmiston kansanedustaja ja Solaris-lomien entinen toiminnanjohtaja Jussi Saramo. – Tuetut lomat ovat enemmän kuin taloudellista tukea. Lomiin kuuluu kohderyhmälle suunniteltu ohjelma, joka luo pitkäkestoista hyvinvointia. Sosiaalisen lomatoiminnan vaikuttavuudesta keskusteltiin lomajärjestöjen yhteistyöverkoston LYRin järjestämässä seminaarissa Eduskunnan pikkuparlamentissa 20.11.2019. STM jakaa viidelle lomajärjestölle vuosittain noin 12 miljoonaa euroa…