Työikäisten tuettuja lomia tarvitaan kipeästi

Yleinen

Millaiset aikuiset hakevat tuettua lomaa?

Lomaa hakiessa asiakkaamme täyttävät hakemukselle tiedot elämäntilanteestaan ja loman tarpeestaan. Kaikista Solaris-lomien kohderyhmistä ilman lapsia lomaa hakevien työikäisten tilanne on heikoin. Aikuislomalaisiin kuuluu eniten työttömiä ja varhaiseläkeläisiä, mutta myös palkansaajia, yrittäjiä ja opiskelijoita. STM:n päätös leikata kolmannes lomajärjestöjen rahoituksesta osuu juuri tähän kohderyhmään, sillä lapsiperhelomien avustuksesta säästäminen on samalla kielletty.

Lomahakemuksella asiakas tyypillisesti kertoo, että kaikki rahat kuluvat peruselämiseen eivätkä tahdo riittää. Asiakas on tilanteesta niin stressaantunut, että hänen toimintakykynsä on alentunut. Hänellä on vaikeuksia pitää huolta omasta terveydestään ja läheisistään. Sosiaalinen piiri on kaventunut ja tulevaisuus pelottaa.

Toimintakyky paranee tuetun loman myötä

Lomatuen saavat työikäiset ovat kaikki pienituloisia. Vuoden 2023 lomalaisista 74 % kärsi fyysisistä ja 57 % psyykkisistä sairauksista. Kolmannes oli työttömiä ja 39 % työkyvyttömyyseläkkeellä. Puolet asui yksin ja kolmannes koki yksinäisyyttä. Kolme neljästä toivoi lomalta vertaistukea.

Tuetulla lomalla aikuisten koettu elämäntilanne kohenee kaikilla ulottuvuuksilla. Vuonna 2023 suurin muutos parempaan tapahtui yhdenvertaisuuden kokemuksen lisääntymisessä. Puoli vuotta loman jälkeen kysyttäessä havaittiin, että pysyvin muutos parempaan tapahtui fyysisessä ja psyykkisessä terveydessä, jotka olivat vakiintuneet lomaa edeltävältä tasolta ’ei hyvä eikä huono’ tasolle ’hyvä’.

Mitä aikuisten tuetulla lomalla tapahtuu?

Työikäisten tuettu lomaohjelma sisältää monipuolista liikuntaa, joka aktivoi kunnon kohottamiseen ja innostaa omaehtoiseen liikkumiseen loman jälkeen. Lomalaisille tehdään UKK-kävelytesti ja lihaskuntotestit. Ohjelmaan osallistuminen on kuitenkin vapaaehtoista. Lomaan kuuluu vapaa pääsy kylpylään sekä jossain kohteissa hierontaa. Jälkikäteisseurannassa lähes 9/10 kertoo liikunnan harrastamisen lisääntyneen tuetun loman jälkeen.

Mieliala paranee lomalla käytännössä kaikilla tuetun loman asiakkailla. Yksinäisyyden tunteen kertoi vuonna 2023 vähentyneen 85 % sitä kokeneista työikäisistä lomalaisista.

Lomatoiminnan tuloksellisuus on korkea

Tuettu loma edistää sille asetettujen tavoitteiden mukaisesti osallisuuden kokemusta sekä parantaa työ- ja toimintakykyä. Solaris-lomien tuloksellisuus on STEAn arvion mukaan korkeinta luokkaa. Aikuisten lomatuesta leikkaamisessa ei ainakaan ole kyse siitä, etteikö työtä tämän kohderyhmän eteen kannattaisi tehdä.

Pienituloisten aikuisten koetun elämäntilanteen parantaminen hyväksi koetulle tasolle vähintäänkin puolen vuoden ajaksi, sekä liikunnan harrastamisen pitempiaikainen lisääminen ovat hyviä tuloksia. Ennakoiva ja ehkäisevä tuki vähentää sosiaalimenoja ja terveydenhuollon kustannuksia.

Lue seuraavaksi

  • Tulokset, Yleinen

    Vuonna 2025 lomaili tyytyväisiä lapsiperheitä

    Vuonna 2025 tuetulle Solaris-lomalle pääsi 6 474 ihmistä taloudellisin, terveydellisin ja sosiaalisin perustein. Suurten avustusleikkausten vuoksi lomatukea voitiin myöntää lähinnä lapsiperheille. Tuetulle Solaris-lomalle valittiin vuonna 2025 vajaa 30 % hakijoista. Kaikkiaan lomatukea haki 21 790 ihmistä. 77 % lomalle valituista aikuisista oli ensikertalaisia. Kuvio 1. Vuonna 2025 lomatuen saaneiden ja ilman lomatukea jääneiden määrä. Lomaa…

    Vuonna 2025 lomaili tyytyväisiä lapsiperheitä
  • Tiedotteet, Yleinen

    Vaadimme oikaisua alasajopäätökseen

    Tavoitteena on selvittää STM:n tekemän lomatoiminnan lopettamispäätöksen perustelut ja laillisuus sekä turvata tuettujen lomien jatkuminen.

    Vaadimme oikaisua alasajopäätökseen