STM ohitti lomajärjestöjen asiantuntemuksen

Kannanotto avustusehdotukseen
STM ohitti lomajärjestöjen asiantuntemuksen päättäessään avustusleikkausten kohderyhmät
Tuetun lomatoiminnan avustuksiin suunnitellusta leikkauksesta ilmoitettiin syyskuun alussa ennakkotietona. Järjestöt tekivät avustushakemuksensa todetun kohderyhmätarpeen mukaisina. Avustusehdotuksissa leikkaukset on toteutettu pääosin ennakkotiedon mukaisesti. Rahoituksesta leikattiin kolmannes. Ehdotukset perustuvat linjaukseen leikkausten kohdentamisesta lomatoimintaan lukuun ottamatta lapsiperheiden lomatoimintaa.
Toteutuessaan avustusehdotuksen mukainen leikkaus lopettaa lähes kokonaan kaikkien muiden ryhmien, kuin lapsiperheiden tuetun lomatoiminnan. Linjauksesta kärsivät vanhukset, potilasryhmät, vammaiset ja syrjäytymisvaarassa olevat työikäiset.
Järjestöjen kanssa ei keskusteltu, miten leikkaukset tuettuun lomatoimintaa olisi ollut vähiten haitallista kohdentaa. Mitään perusteluja haavoittuvassa asemassa olevien kohderyhmien rajaamiselle lomatoiminnan ulkopuolelle ei ole annettu. Toimivaltainen viranomainen ohittaa tässä järjestöjen asiantuntemuksen.
Pyydämme, että avustusviranomainen lopullisessa päätöksessään perustelee, miksi kohderyhmien rajaus on tehty näin, ja mihin vaikutusarvioihin rajaus perustuu. Vaihtoehtoisesti avustuspäätöksessä tulisi antaa järjestöille mahdollisuus itse tehdä vähiten haittaa tuottavat avustuksen kohdennukset eri kohderyhmille.
Valitettavasti tuetun lomatoiminnan luonteen takia vuoden 2025 kohderyhmien rajaukset joudutaan toteuttamaan avustusehdotuksen mukaisina. Vuosien 2026 ja 2027 avustusvalmistelussa järjestöjen tulee voida itse tehdä tarveharkinta siitä, mille kohderyhmille tuettuja lomia suunnataan.
Lomajärjestöjen yhteistyöryhmä LYR
Hyvinvointilomat ry
Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto MTLH ry
Solaris-Lomat ry
Svenska Semesterförbundet i Finland rf
Virkistyslomat-Nasylomat ry
Jaa artikkeli
Lue seuraavaksi
-
Lomahaku, Loman hakijoille, Tiedotteet, Yleinen
Vuoden 2026 lomahaku on viimein auki
Pitkän odotuksen jälkeen Solaris-lomien kesän, syksyn ja joulun tuettujen lomien haku lapsiperheille ja aikuisille on auki. Avustusleikkausten vuoksi sekä aikuisten lomia, että lapsiperhelomia on nyt haussa aikaisempaa vähemmän. Lomatoiminnan rahoitus valitettavasti päättyy kokonaan vuoden 2026 loppuun, eli nyt on viimeinen mahdollisuus hakea tuettua lomaa. Kuten ennenkin, lomavalinnoissa noudatetaan kolmen vuoden karenssia, ja ensikertalaiset saavat etua.…
-
Tiedotteet, Yleinen
STEA-avustus on arvioitava uudelleen
Vetoamme siihen, että sosiaali- ja terveysministeriö arvioi sosiaalisen lomatoiminnan merkityksen uudelleen ja peruu lomatoiminnan alasajon avustuspäätöksessä.

