STEA-avustus on arvioitava uudelleen

Solaris-lomat ry on jättänyt kannanoton, jossa pyydämme, että STEA:n avustusehdotus vuodelle 2026 valmistellaan uudelleen ja sen perusteet esitetään selkeästi. Vetoamme siihen, että sosiaali- ja terveysministeriö arvioi sosiaalisen lomatoiminnan merkityksen uudelleen ja peruu lomatoiminnan alasajon avustuspäätöksessä.
STEA on ehdottanut lomajärjestöille toiminnan alasajoa vuoden 2026 aikana sosiaali- ja terveysministerin ohjauksen perusteella. Emme ole saaneet tietoa siitä, miten tuettuja lomia on arvioitu suhteessa hakukriteereihin, muihin STEA:n avustamiin toimintamuotoihin tai miksi juuri sosiaalinen lomatoiminta esitetään lopetettavaksi kokonaan. Rahoittaja on aiemmin arvioinut Solaris-lomien tuloksellisuuden ja vaikuttavuuden erinomaiseksi.
Solaris-lomat järjestää vuonna 2026 tuettuja lomia ehdotetun alasajoavustuksen turvin. Olemme tehneet varauksia lomajaksoihin perheille ja aikuisille kesälle, syksylle ja joululle 2026. Lomahaku avataan sen jälkeen, kun sosiaali- ja terveysministeriö on vahvistanut vuoden 2026 avustuksen. Tietojemme mukaan päätös tehdään tammi–helmikuun aikana.
Kiitämme kaikkia osoittamastanne tuesta tässä poikkeuksellisessa tilanteessa. Tuettu loma on monille ainoa mahdollisuus lomaan. Tätä ei voi sivuuttaa.
Lisätiedot:
Toiminnanjohtaja Aino Majava
aino.majava@solaris-lomat.fi, 050 5824 357
Jaa artikkeli
Lue seuraavaksi
-
Lomahaku, Loman hakijoille, Tiedotteet, Yleinen
Vuoden 2026 lomahaku on viimein auki
Pitkän odotuksen jälkeen Solaris-lomien kesän, syksyn ja joulun tuettujen lomien haku lapsiperheille ja aikuisille on auki. Avustusleikkausten vuoksi sekä aikuisten lomia, että lapsiperhelomia on nyt haussa aikaisempaa vähemmän. Lomatoiminnan rahoitus valitettavasti päättyy kokonaan vuoden 2026 loppuun, eli nyt on viimeinen mahdollisuus hakea tuettua lomaa. Kuten ennenkin, lomavalinnoissa noudatetaan kolmen vuoden karenssia, ja ensikertalaiset saavat etua.…
-
Tiedotteet, Yleinen
Tuettujen lomien rahoitus aiotaan lopettaa
Suomalaiset lomajärjestöt saivat keskiviikkona tiedon, että tuettujen lomien rahoitus päättyy vuoden 2026 jälkeen. Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus STEA tiedotti 10.12., että avustusta ehdotetaan myönnettäväksi sosiaalisen lomatoiminnan hallittuun alasajoon lukuun ottamatta lasten leirimuotoista toimintaa. – Tieto toiminnan alasajosta tuli meille suurena yllätyksenä, vaikka osasimme odottaa uusia avustusleikkauksia, kertoo Solaris-lomien toiminnanjohtaja Aino Majava. Avustusehdotukseen sisältyi tieto, että…

