Lapsiperhelomat käynnistyvät heinäkuussa

Yleinen

Lomajärjestöt käynnistävät tuetut lomat tauon jälkeen 28.6. alkaen. Yli 70-vuotiaiden tuettuja lomia ei kuitenkaan järjestetä kesälomakaudella 2020 koronaepidemian vuoksi. Tuetut lomat myönnetään hakemuksesta taloudellisin, sosiaalisin ja terveydellisin perustein. Lomilla on täysihoito ja niillä järjestetään kohderyhmän, kuten lapsiperheiden, arjessa selviytymistä tukevaa ohjelmaa.

Tuetun loman tarjoama mahdollisuus virkistyä kodin ulkopuolella ja saada vertaistukea on tärkeää myös näissä poikkeusoloissa, toteavat järjestöt. Kesän tuetulle lomalle valitut saavat henkilökohtaisen kutsun toukokuun aikana. Solaris-lomat järjestää kesälomakaudella 2020 pääasiassa lapsiperhelomia.

Tuettujen lomien järjestämisessä koronaepidemian oloissa noudatetaan tarkoin viranomaisohjeita mm. hygieniasta ja turvaväleistä. Lomajärjestöt tekevät tiivistä yhteistyötä lomapaikkojen kanssa lomalaisten terveyden ja turvallisuuden varmistamiseksi. Flunssaoireisena tuetulla lomalla ei saa olla. Riskiryhmäläisten tulee konsultoida hoitavaa lääkäriä ennen lomalle osallistumista.

Lomajärjestöjen yhteistyöryhmä LYR

Solaris-lomat ry

Maaseudun Terveys ja Lomahuolto ry

Hyvinvointilomat ry

Svenska Semesterförbundet rf

Nasy – Naiset Yhdessä ry

Jaa artikkeli

Lue seuraavaksi

  • Tulokset, Yleinen

    Vuoden 2024 lomien tulokset ovat hyviä

    Vuonna 2024 tuetulle Solaris-lomalle pääsi 9913 Suomessa vakituisesti asuvaa ihmistä taloudellisin, terveydellisin ja sosiaalisin perustein. Toiminnalle asetetut tavoitteet toteutuivat erittäin hyvin. Tuettu loma paransi kaikkien kohderyhmien hyvinvointia välittömästi ja pitemmällä aikavälillä. Tuetulle Solaris-lomalle valittiin vuonna 2024 reilu kolmannes (37 %) hakijoista. 80 % valituista ei ollut ollut tuetulla lomalla koskaan tai yli viiteen vuoteen. Kaikkiaan…

    Vuoden 2024 lomien tulokset ovat hyviä
  • Yleinen

    Aikuisten lomakalenteri on tilattavissa

    Vuoden 2025 Solaris-lomakalenteri aikuisille on ilmestynyt. Voit tulostaa sen tästä: Lomakalenteri PDF.  Paperisen kalenterin voi tilata osoitteesta www.solaris-lomat.fi/lomakalenteri. Kalenterin mukana tulee yksi hakulomake. Lähetämme mielellämme isompiakin määriä lomakalentereita esimerkiksi työpaikalle jaettavaksi. Meiltä voi tilata myös A4- ja A3 -kokoisia seinäjulisteita. Aikuisten tuettuja lomia on haussa paljon tavallista vähemmän rahoitusleikkausten vuoksi. Samasta syystä Solaris-lomat ei järjestä lainkaan…

    Aikuisten lomakalenteri on tilattavissa