Lomatoiminta jatkuu epävarmuuden keskellä

Yleinen

Haut kuluvan vuoden 2020 Solaris-lomille ovat päättyneet. Uusi lomakalenteri ilmestyy lokakuun aikana ja kaikki vuoden 2021 tuetut lomat tulevat hakuun tammikuun alussa. Solaris-lomia järjestetään ensi vuonna 19:ssa kotimaan kohteessa, muutama lomapaikka on jäänyt pois viime vuodesta.

Tuettujen lomien rahoitus on luvattu Suomen hallituksen puolesta turvata ainakin ensi vuodelle 2021, mutta tieto Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus STEAn jakamasta rahoituksesta saadaan tuttuun tapaan vasta joulukuussa.

Koronatilanteen paheneminen luo epävarmuutta loppusyksyn ja joulukauden lomien toteutumiselle. Toistaiseksi lomajaksot on pystytty järjestämään sovitusti. Yksittäiset asiakkaat ovat peruneet lomiaan ja heidän tilalleen otettu hakijoita jonopaikoilta. Lomansa peruuttaneet voivat hakea uutta lomaa ensi vuodelle.

Alkusyksyn eläkeläisryhmät ovat olleet hyvin tyytyväisiä lomajärjestelyihin korona-ajasta huolimatta. Parhaillaan käynnissä ovat lapsiperheiden syyslomat.

Teemme kaikkemme turvallisen lomailun eteen lomajärjestössä ja lomakohteissa. Lomakohteissa noudatetaan viranomaismääräyksiä. Tärkeää on, että lomalle ei osallistuta sairaana ja huolehditaan turvaväleistä ja hygieniasta. Kaikissa Solaris-lomakohteissa tarjotaan lomalaisille kertakäyttömaskit. Korona-altistuksia tai tartuntoja ei ole ollut.

Yritämme lomatoiminnassa toteuttaa perustehtäväämme erikoisessa tilanteessa. Samalla myötäelämme asiakkaidemme ja matkailualan huolia. Voimia kaikille loppuvuoteen, ja pidetään yhteyttä!

Aino Majava

Toiminnanjohtaja

Solaris-lomat ry

Lue seuraavaksi

  • Tulokset, Yleinen

    Vuonna 2025 lomaili tyytyväisiä lapsiperheitä

    Vuonna 2025 tuetulle Solaris-lomalle pääsi 6 474 ihmistä taloudellisin, terveydellisin ja sosiaalisin perustein. Suurten avustusleikkausten vuoksi lomatukea voitiin myöntää lähinnä lapsiperheille. Tuetulle Solaris-lomalle valittiin vuonna 2025 vajaa 30 % hakijoista. Kaikkiaan lomatukea haki 21 790 ihmistä. 77 % lomalle valituista aikuisista oli ensikertalaisia. Kuvio 1. Vuonna 2025 lomatuen saaneiden ja ilman lomatukea jääneiden määrä. Lomaa…

    Vuonna 2025 lomaili tyytyväisiä lapsiperheitä
  • Tiedotteet, Yleinen

    Vaadimme oikaisua alasajopäätökseen

    Tavoitteena on selvittää STM:n tekemän lomatoiminnan lopettamispäätöksen perustelut ja laillisuus sekä turvata tuettujen lomien jatkuminen.

    Vaadimme oikaisua alasajopäätökseen