Selvitys Iltalehden uutisointiin

Yleinen

Iltalehti haastatteli 31.12.2017 Solaris-lomien toiminnanjohtajaa Rauhalahdessa järjestetystä välipäivälomasta. Iltalehden mukaan Solaris-lomien tuetulla lomalla ollut perhe oli pettynyt, koska valtaosa loma-ohjelmasta oli karsittu pois.

Asiaa ei voinut kommentoida kuin yleisellä tasolla, koska uuden vuoden aattona Solaris-lomat oli toimittajan kertomien tietojen varassa. Lupasimme palata asiaan kun se on selvitetty.

Solaris-lomat valvoo tarkasti lomien laatua ja yli 70 % lomalaisista täyttää palautelomakkeen. Vaadimme lomapaikoilta kaikissa tilanteissa sopimusten noudattamista ja lomapaikat tietävät, että lomien laatua seurataan palautejärjestelmän kautta. Myös lomapaikoille itselleen on luotu palautejärjestelmä. Lomajärjestöjen toimintaa taas valvoo Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus STEA. Valvonta on tarkkaa ja se ulottuu lomalaisten valinnasta lomien järjestämiseen, talouteen ja kaikkeen järjestön toimintaan.

Meille on tärkeää, että lomalaisemme, jotka eivät omin varoin pystyisi lomaa järjestämään, tuntevat itsensä tasavertaiseksi ja saavat yhtä laadukkaan loman kuin muutkin. Solaris-lomien tuetut lomat ovat palautteiden perusteella erittäin korkealuokkaisia ja ne kohdentuvat tilastojen mukaan poikkeuksellisen hyvin avun tarpeessa oleville. Iltalehdessä ollut lainaus ’köyhien huonosta kohtelusta’ ei vastaa totuutta, lomakohteiden itse maksavat asiakkaat harvoin saavat yhtä laajoja ohjelmakokonaisuuksia, koska tuetuissa lomissa on erilaisia voimaannuttavia ja vertaistuellisia tavoitteita.

Olemme nyt käyneet läpi kaikki saamamme asiakaspalautteet Rauhalahden välipäivälomasta sekä saaneet Rauhalahdesta raportin. Lomalaisille ennen lomaa lähetetyssä alustavassa lomaohjelmassa on ollut 31 erillistä ohjattua ohjelmaosuutta, joista 4 on peruttu ja 2 siirretty toiselle päivälle. Iltalehdessä esitetty väite suurimman osan ohjelmasta peruuntumisesta ei näin ollen pidä paikkaansa.

Lomalaisten kokemukset vaihtelevat erittäin tyytyväisestä yhteen erittäin tyytymättömään lomalaiseen. Palautteissa kehuttiin henkilökuntaa, kylpylää ja erityisesti ravintolaa, mutta kritisoitiin ohjelmien ajankohtia ja peruuntumisia. Ohjelman lisäksi kritiikkiä oli myös lastenhoidosta, joka perustui väärinkäsitykselle, että lastenhoitoa tarjottaisiin päivittäin kaiken ikäisille lapsille, vaikka hoito koskee ainoastaan 3-6-vuotiaita kahdesti loman aikana. Solaris-lomat ei ole onnistunut löytämään väärinkäsityksen syntytapaa, sillä tuettujen lomien esitteissä ja kotisivuilla asia kerrotaan selkeästi eikä väärinkäsityksiä ole aiemmin syntynyt.

Kokonaisuutena voidaan todeta, että Rauhalahti ei onnistunut hyvin ohjatun ohjelman osalta. Normaalisti Rauhalahden ohjatut ohjelmat saavat lomalaisilta arvosanaksi kiitettävän kun tällä kertaa ohjelman arvosana oli vain tyydyttävä.

Rauhalahti on noudattanut velvoitteitaan sekä sopimustaan ja ohjelmaa on järjestetty keskimääräistä tuettua lomaa enemmän. Solaris-lomat on käynyt Rauhalahden kanssa asiakaspalautteet läpi ja toivonut, että mikäli varajärjestelmät eivät sairaustapauksissa ole aukottomia, on parempi olla herättämättä toiveita sellaisesta ohjelmaosuudesta, joka voi peruuntua, ja laittaa tervetulokirjeen liitteeksi mieluummin lyhyempi ohjelma, joka toteutuu kaikissa tapauksissa.

Solaris-lomat on pahoillaan, että osa lomalaisista on joutunut pettymään, kun osa lomaohjelmasta (4/31) on peruuntunut. Pyrimme parantamaan viestintäämme yhdessä lomapaikkojen kanssa, jotta ikäviä yllätyksiä ei jatkossa tule kenellekään.

Syntynyt kohu on paljastanut myös tuettujen lomien heikon tunnettuuden. Etenkin sosiaalisessa mediassa lomalle valituista ihmisistä, lomapaikoista ja -järjestöistä esitettiin väitteitä, jotka eivät pidä paikkaansa ja jotka on korjattava. Aloitamme tässä julkaisemalla kuvion keskimääräisen tuetun loman kustannuksista verrattuna tavalliseen itse ostettavaan lomaan. Suurin etu saadaan, kun lomia kilpailutetaan kerralla iso määrä ja lomat järjestetään vertaistuellisina riittävän isoina ryhminä. Vertailu on suuntaa antava, sillä mukana on hyvin erilaisia lomateemoja, joista osa sisältää arvokkaampia ohjelma- ja vertaistukiosuuksia. Omavastuu on vuonna 2018 aikuisilta 110 euroa, mutta pienet lapset pääsevät ilmaiseksi ja isommat puoleen hintaan.  Itse ostettavan kylpyläloman esimerkki on alennushinta sesongin ulkopuolelta, mutta tuettuja lomia järjestetään paljon myös vilkkaimpana sesonkiaikana.

Lisätietoja:
Toiminnanjohtaja Jussi Saramo
041 503 4000

Jaa artikkeli

Lue seuraavaksi

  • Yleinen

    Aikuisten lomakalenteri on tilattavissa

    Vuoden 2025 Solaris-lomakalenteri aikuisille on ilmestynyt. Voit tulostaa sen tästä: Lomakalenteri PDF.  Paperisen kalenterin voi tilata osoitteesta www.solaris-lomat.fi/lomakalenteri. Kalenterin mukana tulee yksi hakulomake. Lähetämme mielellämme isompiakin määriä lomakalentereita esimerkiksi työpaikalle jaettavaksi. Meiltä voi tilata myös A4- ja A3 -kokoisia seinäjulisteita. Aikuisten tuettuja lomia on haussa paljon tavallista vähemmän rahoitusleikkausten vuoksi. Samasta syystä Solaris-lomat ei järjestä lainkaan…

    Aikuisten lomakalenteri on tilattavissa
  • Yleinen

    Aikuisten lomahaku 2025 alkoi supistettuna

    Avasimme hakuun tuettuja lomia kaikenikäisille aikuisille. Lomia on haettavissa vain pieni osa tavanomaisesta määrästä, sillä Solaris-lomien STEA-avustusta leikattiin merkittävästi. Avustukseen sisältyi linjaus, että lapsiperheiden tuetuista lomista ei saa säästää. Emme järjestä vuonna 2025 erikseen ikäihmisten lomia tai yhdistyslomia. Aikuisten lomateema on tarkoitettu kaikille Suomessa vakituisesti asuville vähävaraisille aikuisille, esim. työttömille, pienituloisille työntekijöille, eläkeläisille ja pienyrittäjille.…

    Aikuisten lomahaku 2025 alkoi supistettuna